King Foo Entertainment

Artists

News

3.11.2014

BODOM XMAS BASH VALTAA SUOMEN ISOIMMAT KAUPUNGIT

Children Of Bodom aikoo sulatella joulukinkkunsa tänä vuonna paiskimalla töitä. Bodom Xmas Bash starttaa Tapaninpäivänä 26.12. Jyväskylän Lutakosta ja päättyy uuden vuoden karkeloihin Oulun Superparkiin vuoden viimeisenä päivänä.

Bodom-keulamies Alexi Laiholle joulu on erityinen aika vuodesta, ja tälläkin kertaa akut ladataan hyvin ennen tulevaa viiden keikan putkea:

”Jouluaatto on päivä, minkä mä merkkaan aina vapaaks, ja silloin lennetään äidin ja isän joulupöytään – vaikka missä olisin. Se on ainoa pyhäpäivä itsenäisyyspäivän lisäksi, millä on mulle mitään arvoa. Perhe istuu faijan joulukinkun ja äidin muiden jouluruokien ääreen, ja sit syödään ja juodaan ja katsotaan Samu Sirkan joulutervehdys, joka on ollut osa Laihon perheen traditiota sitten vuoden 1981. Joulu on mulle todella tärkeä”, Alexi kertoo Los Angelesista käsin.

Children Of Bodom ryhtyy treenaamaan tulevan levynsä materiaalia vielä tämän vuoden puolella.

”Kyl me paiskitaan duunia ympäri vuoden ajasta, paikasta tai muista aspekteista riippumatta. COB on ollut aina yksi rundaava sirkus, mikä keskeytyy vaan seuraavan levyn tekemisen ajaksi. Ei tässä paljon olla breikkiä otettu, ja edelleen tuntuu hienolta, että saa tehdä sitä mitä rakastaa”, Laiho lisää.

Bodom Xmas Bash -kiertueen tiimoilta järjestetään myös kilpailu, jossa voi voittaa Musamaailman lahjoittaman hienon Alexi Laiho ESP-LTD -kitaran. Lisätiedot kilpailusta ja siihen osallistumisesta osoitteessa www.radiorock.fi!

BODOM XMAS BASH 2014:

26.12.2014 Lutakko, Jyväskylä

Liput alkaen 30€

S / K-18v.

Ennakot: Tiketti.fi & Jelmu.net

27.12.2014 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Liput alkaen 28€

K-18v.

Ennakot: Tiketti.fi & Rytmikorjaamo.fi

28.12.2014 Pakkahuone, Tampere

Liput alkaen 32€

K 18v.

Ennakko: Tiketti.fi

30.12.2014 Helldone -Tavastia, Helsinki

Liput alkaen 63€

K 18v.

Ennakko: Tiketti.fi

31.12.2014 Superpark, Oulu

Liput alkaen 35€

K-18v.

Ennakko: Lippupalvelu.fi

23.10.2014

BATTLE BEAST: Uusi albumi »Unholy Savior« julkaistaan tammikuussa – kansi ja kappalelista paljastettu!

10.9.2014

AMORPHIS – »Tales From The Thousand Lakes« 20th Anniversary tour announced!

20.8.2014

Jessica Wolff vankilakiertueelle – katso uusi video nyt Ilta-Sanomista!

1.8.2014

Raskasta Joulua – kiertue huipentuu juhlakonserttiin Helsingin jäähallissa